Yhdyssanahirviöt ovat ihania. Sen lisäksi, että ulkomaalaiset menevät niistä aivan sekaisin, saavat myös ihan tavalliset suomalaiset välillä raapia päätään kohdatessaan otsikonkaltaisen monsterin.
Mutta itse taikatemppuun.
Minulla on astetta heikompi nettiyhteys, joka toimii silloin, kun häntä huvittaa. Pitkien nettisessioiden yhteydessä oletan hänen ylikuumenevan, sillä silloin tomintavarmuusprosentti on huomattavasti alhaisempi. Toisinaan auttaa, kun repäisee hänet irti tietokoneesta, löyhyttelee ja puhaltelee hetken ja tökkäisee sitten takaisin kiinni.
Toisinaan ei auta. Silloin on turvauduttava järeämpiin aseisiin: on nostettava takapuolensa lämpöisestä nojatuolista, tarvittaessa laskettava näppäimistö sylistä pöydälle, käännyttävä ympäri, käveltävä kolme askelta ja avattava huoneen ovi. Ilmeisesti puu on liian rankkaa läpäistävää nettiaalloille, mitä lie sitten ovatkaan. (Tekniikan ihmelapsi puhuu.)
Ennen muinoin, kun huoneessani oli vielä erilainen järjestys, kärsin myös herra nettitikun toimimattomuudesta. Sainpahan kerran hyvät naurut: tulostimessani, joka sijaitsi tietokoneeni vieressä, oli paperi pystyssä. Yhtäkkiä netin toimivuus lakkasi ja yritin tehdä voitavani yhteyden palauttamiseksi. Hermostuttuani ja vaihdettuani muutaman astetta kovemman sanan itseni kanssa aloin tehdä sitä, mitä teen vain suuttuessani - siivota. Järjestelyn pyörteissä laitoin myös tulostimessa olevat paperit paremmin paikoilleen. Ja kas! Nyppäistyäni pystyssä olevan paperiyksilön pois tieltä alkoi netti taas pelittää! Siivoukset loppuivat siihen.
Tuolloin joskus nuoruudessa en ollut vielä oivaltanut oven avaamisen vaikutusta. Vaikka edelleenkin välillä lievästi sanottuna raivostun yhteyden jatkuvasta puuttuvuudesta voin vain kauhulla muistella aikoja, jolloin puolet tietokoneellaistumisajasta kului rattoisasti "repair" -nappulan paineluun ja yhteyden löytymisen odotteluun.
Mutta ei oven avaaminenkaan aina näköjään auta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti