Kutsuttu vs ei kutsuttu

Dr.Philin ohjelmassa oli tänään mielenkiintoinen jakso. Tuleva anoppi ja tuleva miniä olivat (verbaalisesti) toistensa kurkuissa kiinni. Ilmeisesti anoppi kuvitteli poikansa olevan edelleen pikkulapsi ja miniä reagoi tähän melko lapsellisesti. Kaikesta huolimatta sympatiani olivat miniän puolella.

Anoppi oli haukkunut miniää tämän kuullen pojalleen ja myös suoraan päin miniän naamaa - joko kirjeitse, sähköpostitse, puhelimessa tai ihan lähietäisyydeltä. Miniä tietysti laittoi takaisin kaikkina edellisinä versioina, myös MySpacessa. Lopputuloksena oli se, että morsiuspari ei halunnut kutsua anoppia häihinsä. Mikä oli mielestäni täysin oikea teko. En minäkään haluaisi häihini ihmistä, joka ei olisi onnellinen puolestani - oli henkilö sitten kuinka läheinen tahansa.

Anoppi oli tietysti jakanut tuskaansa ja kiukkuaan sisarensa, siskonpokansa ja varmaan koko muunkin suvun kanssa, minkä johdosta kukaan suvun jäsen ei halunnut tulla häihin ja bestmankin kieltäytyi kunniasta jatkaa tehtäväänsä. Ohjelmassa anoppi ja tämän sisko syyttivät miniän äitiä tyttärensä suosimisesta, vaikka olikin nähnyt tyttärensä kirjoittamia ilkeitä tekstejä. Eikä miniän äiti ottanut heidän mielestään vastapuolta huomioon.

Ja anopin sisko kehtasi väittää, että samantyyppisessä tilanteessa ei suosisi lastaan. Uskokoon ken tahtoo, sillä samassa tilanteessa hän suosi sisartaan, vaikka oli varmasti nähnyt tämän puolelta lähteneitä haukkumisviestejä. Ilmeisesti vain hänen sisarensa viestit olivat oikeutettuja, sillä miniä oli aloittanut koko selkkauksen. (?)

Joka tapauksessa, mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta valittaa, jos ei ole saanut kutsua häihin. Jonkin verran tuossakin tapauksessa pitäisi anopin hälytyskellojen soida: hän tietää olevansa epätoivottu vieras, käytöksensä takia (oli se sitten oikeutettua tai ei). Miksi ihmeessä sitten hän edelleen vaatii päästä häihin? Koska ne ovat hänen ainoan poikansa! "Joka on muuttunut tavattuaan tämän naisen! Onko se normaalia?"
Totta helvetissä se on normaalia.

Niin paljon kuin tohtori Pili onkin Amerikkaa (ja muuta maailmaa?) auttanut, kaikenlaisten tapausten parissa, niin tämänpäiväinen jakso oli kyllä yksi turhimmista ja turhauttavammista. Anopin ja miniän välinen kiistely ja riitely ei tule koskaan loppumaan, jos minulta kysytään. Parempi olisi vain yrittää sulkea toisensa pois, mahdollisesti pitää (tulevien) lasten takia vähäinen yhteys eikä pilata lasten suhdetta isovanhempaansa. Paitsi, jos isovanhempi puhuu lapsille paskaa näiden äidistä, siinä tapauksessa anopille voikin hankkia lähestymiskiellon koskemaan koko perhettä. Lasta ei ikinä saa asettaa yhdenkään aikuisten riidan välikappaleeksi.

Onneksi minulla ei ole samanlaisia ongelmia. Pidän tulevasta anopistani hyvin paljon, samoin kuin muistakin miehenpuolen sukulaisista. Yleensäkin viihdyn suvun parissa. Itse asiassa haluaisin viettää nykyistä enemmän aikaa tiettyjen sukulaisteni kanssa.

Väillä olen ajatellut, että sitten kun se päivä joskus koittaa, kutsun häihini tasan tarkkaan vain ystäviäni ja hyviä tuttuja ja jätän suosiolla sukulaiset pois. Tällä hetkellä olen hieman eri aatoksissa ja nykyinen suunnitelma (Siis suunnitlema! Jaa siis mitä? Lähiaikoinako sitä oltiin ajateltu vaihtaa marital statusta, niinkö? No ei nyt sentään. Kattellaan muutama vuosi, tai sitten ei...) miellyttää sekä minua että toista osapuolta. Ja tulee varmasti miellyttämään myös 99 prosenttia minut tuntevista ihmisistä. Mutta tästä ehkä joskus toiste.