Kytkin, jarru ja kaasu

Ennen autokoulun oppilaaksi ryhtymistä olin oikeastaan asiaa vastaan - olisin mielummin halunnut ajaa ajokortin opetusluvalla jomman kumman vanhempani kanssa. Perustelin asiaa sillä, että homma tulisi kotiopetuksessa huomattavasti halvemmaksi. Lopulta päädyimme kuitenkin vaihtoehtoon autokoulu. Omaan autoon olisi pitänyt tehdä sen verran muutoksia, jotta polkimet olisi saanut myös apukuskin puolelle ja opettajan olisi pitänyt ehtiä käydä jossain välissä kirjallisessa kokeessa. Jälkimmäinen osoittautui itse asiassa yllättävän vaikeaksi järjestää! Eli siis otin itseäni niskasta kiinni, rohkaistuin ja marssin tämän kyläsen ainoalle autokoululle - valinta oli ainakin helppo.

En ehtinyt edes ovesta sisään, kun syöpäkäärylettä ovella polttamassa ollut toinen autokoulun opettajista, se pitkätukkainen bootsijalkainen, kysyi asiaani. Pienellä äänellä vastasin haluavani ajaa B-kortin. Seuraavaksi minulta kysyttiin, että milloin täytän 18 vuotta. Vastattuani opettaja tumppasi röökin ja pyysi astumaan sisälle. Paperit kuntoon ja seuraavana maanantaina homma sitten lähti minun osaltani pyörimään.

Parin teoriaviikon jälkeen pääsin ensimmäiselle ajotunnille. Toinen opettajista, lippispäinen, ajoi auton syrjäisemmälle paikalle, jossa selosti ensin auton käyttöön liittyviä asioita. Noin puolessa välissä vaihdettiin paikkaa, jolloin kokeilin auton perustoimintoja. Opettaja ajoi takaisin autokoululle, mikä oli mielestäni ihan hyvä ratkaisu.

Seuraavalla ajotunnilla pääsin jo kokeilemaan liikenteessä ajamista. Mäkilähdöissä oli pieniä ongelmia, mutta pääasiassa nekin toimivat hyvin. Lippispäinen oli jälleen opettajana, kuten seuraavillakin kerroilla. Ajokertojen lopuksi sain ajaa koululle ja parkkeerasinkin vielä.

Kolmannella kerralla tutustuin jo maantieajoon ja harjoittelin mäkilähtöjä. Ainoa moka sattui kotipihassa, siitä olenkin jo kertonut aikaisemmin...

Sitten! Hämeenlinnan kauhut, onhan nekin joskus uskallettava kohdata. Edellisenä yönä ei oikein uni tullut silmään. En tosin tiedä, johtuiko se enemmän ajamisesta vai seuraavan päivän historiankokeesta. Oikeastaan en joutunut vielä sinne kamalimmalle alueelle, kiertelimme vasta Myllymäessä, Kaurialassa ja Tiiriössä. Pääsin kokeilemaan vähän liikennevalojakin, enkä edes mokannut niissä! Kytkimen käyttöä kehuttiin ja muutenkin ajotapaa. Hyvä minä, siis.

Joutui opettaja kuitenkin puuttumaan ajamiseeni, ensimmäisen kerran koko autolla-ajeluaikanani. Musta amisauto päätti ohittaa meidän sinisen kiiturimme samalla, kun itse olin ohittamassa paria pysäköityä autoa. Silloin vierustoveri painoi jarrua, kuitenkin melko kohtalaisesti. En ollut juuri silloin katsellut peileihin enkä siis rekisteröinyt autoa. Amisauton ohituksen jälkeen opettaja kirosi, että tuollaisilta saisi saman tien ottaa kortin puoleksi vuodeksi kuivumaan. Edellisellä teoriatunnilla olimme käsitelleet ohittamista - kohtalon ivaako? No, itse en ollut rikkova osapuoli.

Pitihän sitä tietysti itsekin mokata, kuinkas ollakaan, kotimatkalla. Tällä kertaa ei tosin niin lähellä kotia, kuin viimeksi. Vaihdoin kakoselle kääntyessäni pois vanhalta kolmostieltä. Kurvailin kaarteen nätisti alas, mutta jouduin melkein pysäyttämään Turengintien risteykseen. Lopulta kävi jotenkin niin, että nostin kytkimen liian aikaisin ylös ja auto sammui - toki keskelle risteystä, mihinkäs muuallekaan. Onneksi oli aika hiljaista ja muita autoja ei ollut näköpiirissä.

Käsi vain viuhahti, kun lippalakkipäinen opettajani oli kääntänyt virta-avaimesta auton ensin pois päältä ja sitten päälle ja kehoitti mina painamaan kaasua. Hyvä kun itse ehdin tajuta koko asiaa, kai siinä oli pienessä shokissa. Opettaja selitti, mitä oli tapahtunut ja miksi, mutta järkytyksissäni pyysin häntä toistamaan selityksen parin kilometrin päästä - ensimmäinen selitys oli mennyt kokonaan ohi. Kiitin kauniisti avusta tilanteessa. Työtäänsähän hän vain teki, mutta se nyt vain tuli ensimmäisenä mieleen. Tapauksen jälkeen ajoin päämäärääni ilman ongelmia, ehkä vähän tavallista vielä skarpimpana.

Pidän opettajani opetustyylistä erittäin paljon. Hän on rauhallinen, ei koskaan moiti (Tai ei ole ainakaan vielä moittinut, ehkä moittii sitten, kun teen jotain erityisen typerää, mene ja tiedä.) tai syyllistä. Hän kehottaa itse kertomaan, mitä tein väärin, kysyy "Huomasinko?" - liittyi asia sitten omaan ajamiseen tai muiden liikenteessä olevien käyttäytymiseen. Ajaessani olo on turvallinen ja varma. Bootsijalkaista opettajaa en ole opetushommissa päässyt vielä kokeilemaan, enkä tiedä pääsenkö ollenkaan, mutta jotenkin tuntuu, että lippispäisen opetustyyli sopii minulle paremmin.

Kotiin eilen päästyäni, ja oikeastaan jo kotimatkalla, analysoinkin päässäni aika paljon lippispäisen opetustapaa ja omaa oppimistani. Totesin yksinkertaisesti lippispäisen olevan helvetin hyvä tyyppi. Ainakin töissä ja asiakkaille.

Ensi kerralla vuorossa olisi liukasrata-ajelu. Itse vähän epäilin omaa valmiuttani radalle, mutta lippispäinen totesi minun olevan ihan valmis menemään pyörähtelemään ja jarruttelemaan sinne. Vielä ennen joulua on myös pimeänajo. Sitten onkin pidettävä taukoa ajamisesta, sekä joulutauon että ajokertojen säästämisen muodossa. Olen kuitenkin jo kolmasosan kerroista pian ajanut, ja inssiin on vielä vähän yli kolme kuukautta. Eli jos tammikuun puolenvälin paikkeilta alkaen ajelee joka toinen viikko pitäisi lopputuloksen olla ihan hyvä. Teoriat loppuvatkin jo tässä joulukuussa.

Nyt kun olen autokoulussa jonkin verran ajellut, tuntuu ammattilaisen valitseminen opettajaksi erittäin viisaalta ja hyvältä päätökseltä. Voin vain suositella kaikille. Sitten kun joskus ajelee tämän koti-cityn teillä täytyy aina muistaa moikata lippispäistä. Ja bootsijalkaista myös, tietysti.

Ai niin, tällä Hämeenlinnan ajokeikalla osasin jo vähän keskittyä puhumiseen ja kuunteluun! Kehitystä!