perjantai 11. joulukuuta 2009

Kiireinen viikko vie voimat

Lähes viikon ajan olen ollut joka päivä tai ilta jossakin - juosut ympäri kyliä Hämeenlinna-Riihimäki -akselilla. Parit partion joulujuhlat siihen mahtuivat, samoin yksi turistikierroksen vetäminen. Ja näiden lisäksi vielä jouluun ja vanhojentansseihin liittyvää ostosstressailua ja itse ostostelua.

Turistikierros oli tiistaina Hämeenlinnassa. Vaeltajavartiomme, tai osa siitä, oli kokoontunut erästä saksalaista varten, joka sitten päätti tuoda myös latvialaisen kaverinsa (tyttöystävänsä?). Istuimme ensin hetken kololla ja juttelimme, sitten lähdimme kiertämään Hämeenlinnaa. Ulos päästyämme törmäsimme ensin yhteen entiseen opettajaani, joka jututti vaihto-oppilaita muutaman minuutin, ja ennen kuin pääsimme irti tilanteesta osui paikalle vielä toinen vanha opettajani. Jotenkin tuntui, että siinä tapahtui liian monta asiaa viidessä minuutissa.

Kävelimme Hämeen linnalle jutustellen samalla. Linnalla minä ja toinen vaeltajavartiomme jäsen annoimme vaeltajalupauksen yhden kuvatessa kamerallani ja yhden ottaessa sitä vastaan. Valitettavasti kaikki kuvat heilahtivat pahasti, joten tähän yhteyteen ei ole nyt kuvaa.

Linnalta suuntasimme torille, jossa lahjoitimme turisteillemme partiokassit, -heijastimet ja t-paidat. Olivat oikein otettuja. Ovelasti (ovelasti ja ovelasti...) yritin vielä solmia suhteita sekä Latviaan että Saksaan. Erittäin kivaa olisi joskun hipsiä noihin maihin vaikkapa vaeltamaan. Tai sitten ihan vain lomailemaan.


Mutta kiireinen viikko vie voimat. Erityisesti matematiikan opiskelulta. Onneksi tämän vuoden neljäs (? En pysy enää laskuissa.) matematiikan opettajani on vihdoin mielestäni hyvä opettaja. Ja mukava! Joten täytyy tässä viikonloppuna kiriä tehtäviä laskemalla ja muistella sitä yksityisopetustuokiota, jonka sain tänään muiden laskiessa vauhdilla eteenpäin.

Hyvä kun läksyjä on yleensä jaksanut tehdä. Eikä asiaa tietenkään auttanut, että viikolla asuinpaikkani tietokone oli antiikkisempaakin antiikkisempi, eikä täten toiminut kovinkaan loistavasti. Eli en siis kuunnellut musiikkia, mikä sai minut stressaamaan entistä enemmän. Onneksi tänään olenkin sitten ottanut takaisin viikolla menetetyn musiikinkuuntelun. Ja siis myös rentoutunut.

Ensi viikko ei, kiitos kaunis, ole kiireinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti